Vihjeet 8.4.2024
7.4.2024
Lähtö 1 – A: 2 B: 1,6,5,4
2 Villihumu avasi uransa voittamalla keulasta vakuuttavasti. Ori torjui maalisuoralla ainoan haastajansa aika helpon näköisesti ja pystyy tarvittaessa parantamaan ajallisesti paljon. 1 R.R. Johtaja sortui viimeksi laukkoihin kirikierroksella ja taipui edelliskerralla Nuorten Sarjassa keulasta, kun vauhti kiihtyi kiripuolikkaalla 33-lukemiin. Ruuna riittää tässä paalulta kärkikamppailuun, jos malttaa ravata koko matkan. Kaikki kolme takamatkalaista pystyy ehjällä suorituksella jopa voittoon. 6 Patio on esittänyt kolmikosta parhaita vauhteja, mutta sen kohdalla myös laukkariski on suurin.
Lähtö 2 – A: 2 B: 7,1,10,4,8,9,3,11
2 Johan Coccola eteni kauden avauksessaan kolmannesta ulkoa varmaan voittoon ja kulki päätöskierroksen hieman päälle 16-vauhtia. Ruuna ei joutunut antamaan kaikkeaan, ja samantasoinen suoritus voi riittää tämän lähdön voittoon. 7 Aurorus ei voinut Oulussa edellä mainitulle mitään, mutta ehkä sillä on tällä kertaa ainesta haasteen heittämiseen. Tamma ei saanut viime Kuopion startissa kunnollista kirisaumaa johtavan takaa. 1 Iron Pearl alisuoritti Bodenissa pahemman kerran, eikä startille kannata laittaa isompaa painoarvoa. Edelliset kaksi suoritusta olivat selvästi parempia, ja tamma pystyy tässä vastaavana aivan kärkeen.
Lähtö 3 – A: 3 B: 1,9,6,11,10,4,8,7
3 Kalsarikännit ei voinut Mikkelin tauoltapaluussa keulahevoselle mitään, kun vauhti kiihtyi kiripuolikkaalla 14-lukemiin. Ruuna lopetti samaa vauhtia voittajan kanssa ja nousi pääporukan parhaaksi. Terävä avaaja voi päästä tässä keulaan, mutta se ei ole mikään elinehto voittoa ajatellen. 1 Rusty Cage avasi kautensa kelpo suorituksella toiselta ilman selkää ja kiri viimeksi raskaalla radalla mukaan voittomatsiin. Suosikin lyöminen saattaa edellyttää ruunalta uran parasta suoritusta, mihin on toki mahdollisuuksia. 9 R.R. Max nappasi suoraan tauolta kolmosrahat keulan takaa, eikä ollut mitenkään häikäisevä, mutta saa puhtaat paperit. Ruuna suoritti viime vuonna varmasti ja on tässäkin tavallisella selkäjuoksulla mukana totomatsissa.
Lähtö 4 – A: 6,11 B: 2,4,1,3,8,10,7,13,14,15,5
6 Koivikon Vixu nappasi tuoreimman voittonsa komealla keulasoololla ja olisi tässä samanlaisena vaikea päihitettävä. Ori ei ollut seuraaviin startteihin ihan yhtä hyvä, mutta tuoreimmasta Mikkelin suorituksesta ei voi antaa moitteita. Vauhti kiihtyi tuolloin kirikierrokselle lähdettäessä tuntuvasti, ja ori pysyi ihan hyvin kärkikolmikon tahdissa. 11 Stormi on mennyt hiljalleen eteenpäin, ja pari tuoreinta suoritusta lukeutuvat hevosen uran parhaisiin. Ruuna juoksi viimeksi päätöslenkin toisella ilman selkää ja pysyi kiihtyvässä vauhdissa keulahevosen tuntumassa maaliin saakka. 2 Hissun Camilla palaa varsalomalta tositoimiin. Tamma on vaikea arvioitava, mutta riittää vauhtiensa puolesta kärkeen. Laukat ovat sotkeneet menoa paljon, eikä tamman voittosumma vastaa sen vauhteja alkuunkaan.
Lähtö 5 – A: 3,6 B: 1,4
3 Stallone avasi kautensa jäämällä Vermon kovatasoisessa lähdössä kolmanteen sisälle pussiin. Ruunalle jäi voimia varastoon, ja se saa suosikin paineet tässä helpommassa tehtävässä. Vastus kevenee selvästi, mutta viivalla on kuitenkin pari lauantailähdössä pärjäävää hevosta. Niistä 6 Hissun Turbo hankki paikan Suomen Cupin finaaliin kirimällä maalisuoralla koko pääporukan ohi. Ruuna on voittanut tällaisia iltaravien avoimia lähtöjä ennenkin. 1 Vappuäijä on kyvyiltään kunkkaritasoa, mutta starttailu on valitettavasti jäänyt viime vuosina vähäiseksi. Tauko voi olla tämän hevosen kohdalla mielummin positiivinen kuin negatiivinen asia.
Lähtö 6, Toto5-1 – A: 3 B: 5,7,1,6,2,9
3 No Limit Royalty on ainoa A-hevonen, vaikka hävisi viimeksi parille tämänkertaiselle vastustajalle. Vauhdinjako suosi keulapäätä huomattavasti, eikä ruuna ansaitse moitteita, vaikka ei tavoittanut kärkikolmikkoa. Alla on kaksi starttia talvitauon jälkeen, ja kiritykin kunto lienee edelleen nousussa. 5 Adde S.H. jäi Rovaniemellä lopulta keulavoittajan taakse pussiin ja menetti siihen kakkossijan. Ruuna oli positiivinen jo kahdessa aiemmassa kärrylähdössä ja pystyy palaamaan lähiaikoina voittokantaan.
7 Double Trouble E P kiri Oulussa niukasti ohi No Limit Royaltyn ja saalisti Rovaniemellä arvokkaan kakkossijan johtavan takaa. Bodenin suoritus oli kaukana noista kahdesta, ja ehkä ruuna ei tee täyttä totta valmentajansa ajamana. Nyt Jarmo Saarela palaa rattaille. 1 Bubble Effe puski Seinäjoella kolmatta rataa eteenpäin ja pääsi loppukurviin mentäessä keulaan, mutta laukkasi 300 jäljellä todennäköisen voiton. Orin ravirytmi oli hieman hukassa, mutta vauhtia löytyi silti paljon. Mikään lopputulos ei yllätä tämän hevosen kohdalla. 6 Hector Sisu voitti viime elokuussa Torniossa 75-tasolla ja oli oikein hyvä myös parissa myöhemmässä startissa. Viimeisimmät suoritukset eivät kuitenkaan ole hevosen parasta antia. Voitto yllättäisi hieman tässä vaiheessa.
Lähtö 7, Toto5-2, Troikka – A: 2 B: 10,5,11,3,4,1,9,6
2 Jaqueline Sisu kohtasi Kaustisen 75-lähdössä selvästi tämänkertaista kovemman vastuksen ja oli kolmannesta ulkoa vaikeuksissa, kun kärkipäässä avattiin pellit vasta kiripuolikkaalla. Tamma nappasi tuoreimman voittonsa keulasta vakuuttavasti ja pystyy toistamaan saman tempun tässä. Voittoon on hyvät mahdollisuudet muiltakin juoksupaikoilta. 10 Wildest Dreams starttasi Kuopiossa ylisarjassa ja teki oikein positiivisen suorituksen toiselta ilman selkää. Ylivieskan esitys ei ollut ihan samaa tasoa, mutta kuitenkin vähintään kohtalainen. Suosikin lyöminen näistä asetelmista vaatii paljon.
5 Lucky Point näytti viime syksynä muutamassa startissa parhaita puoliaan, mutta ei ole pystynyt tänä vuonna samalle tasolle. Tuorein suoritus takajoukoista vaativissa olosuhteissa oli lievästi positiivinen, eikä ruuna ollut maalin kohdalla täysin väsynyt. Nopea avaaja voi olla se hevonen, joka vaikeuttaa suosikin keulaan pääsyä. 11 Hidden Allure juuttui viimeksi kolmoskaistalle, pakitteli porukan perälle ja tuli sisärataa pitkin maaliin samaa tahtia muun pääryhmän kanssa. Voitto vaatii parannusta, mihin hevosessa on ainesta. 3 Even Johnny ei ole vielä loistanut uudesta tallista käsin, mutta riittää vauhtiensa puolesta näitä hevosia vastaan. Viimeksi laukka viimeisellä takasuoralla vei pärjäämissaumat, ja ruunalla näytti olevan voimia tallella ennen hyppyä.
Lähtö 8, Toto5-3 – A: 4,3,7 B: 1,9,8,10
4 Goodwin Zet on niukka ykkösrankkaus ylisarjasta huolimatta. Ruuna hävisi Mikkelissä ylivoimaiselle voittajalle 20 metriä, mutta jätti muun porukan samanlaisen marginaalin päähän. Viimeiset 800 metriä sujuivat 14-vauhtia, ja suoritus oli tappiosta huolimatta oikein hyvä. Vauhtikestävä ruuna voi voittaa tämän lähdön jopa keulan rinnalta. 3 Visual Alert on juossut tällä kaudella neljästi tammadivisioonassa ja tehnyt joka kerta hyvän suorituksen. Teivon heikompi sijoitus oli tammadivarin finaalissa, ja takajoukoista kärkipäähän nouseminen olisi vaatinut jättisuorituksen. Tamma ei jää näistä asemista pienessä lähdössä liian kauas kärjestä ja on kirissä vaarallinen.
7 Backwoods Brandon aloitti kautensa kolmella keulasoololla ja olisi vastaavana erittäin vakava voittajaehdokas tässäkin. Ruuna kuitenkin taipui Skellefteåssa samalta juoksupaikalta maalisuoralla, mikä nostaa ilmaan kysymysmerkkejä. Suoritus ei kyllä sinänsä ollut heikko. Vaihtuuko taktiikka tähän kisaan – se selviää lähtöauton irrotessa. 1 Southampton Sea on toinen eturivin nopeista avaajista, ja sillä on viime aikoina myös kokeiltu johtopaikalta. Tuorein voitto irtosi keulan kannasta, ja sama juoksupaikka voi olla kultaa tässäkin. 9 Sagredo Hanover osoitti montén puolella piristymisen merkkejä ja teki OK suorituksen myös tuoreimmassa kärrylähdössään. Ei mikään mahdoton voittaja, jos juoksu menee takarivistä suosiollisesti.
Lähtö 9, Toto5-4, Troikka – A: 7,2 B: 1,11,8,12,5,4
7 Wilman Piika täräytti Vermossa keulaan ja kesti reipas avaus huomioituna hyvin kakkoseksi. Kuopion voitto irtosi sisäratajuoksulla ja lyhyellä kirillä. Tamman viime kuntonäytöt ovat porukan parhaat, ja voittoon on saumoja joko keulasta tai toisten takaa. 2 Passin Liinu palasi tauolta maltillisin odotuksin muutamaa hyvää hevosta vastaan ja teki tasaisen suorituksen. Jyväskylässä tamma sai nappijuoksun ja tarjosi voittajalle päätössatasella kelpo haasteen. Kunto lienee edelleen nousussa, ja viime kauden parhaiden starttien veroinen meno riittäisi tässä pitkälle.
1 Kotirannan Ilo teki hyvän suorituksen Kaustisella suoraan tauolta, mutta laukkasi hieman ennen maalia kolmossijan. Tamma on polttanut palkintorahoja laukkoihin ennenkin ja riittää tässä vauhtiensa puolesta korkealle. Sisäradan lähtöpaikka arveluttaa hieman. 11 Annan on juossut tätä kovemmissa tammalähdöissä ja tehnyt kelpo suorituksia. Ihan paras terä on kuitenkin jäänyt puuttumaan. Takamatkalta voittaminen yllättäisi hieman ja vaatii muiden pelihevosten keskinäistä kilvanajoa jo ennen maalisuoraa. 8 Hyypän Lilja oli Teivossa positiivinen toiselta ilman selkää, mutta ei pystynyt viimeksi ihan samalle tasolle. Kunto voi olla silti nousemaan päin, ja parhaimmillaan ollessaan tamma pystyy tällä tasolla voittoon.
Lähtö 10, Toto5-5, Troikka – A: 5,4 B: 1,6,10,11,8,12,9,2
5 Fellaini Zet ei tavoittanut viimeksi kärkiparia kirivaiheessa, eikä suoritus ollut ihan niin hyvä kuin mihin ollaan totuttu. Edellinen esitys toiselta ilman selkää oli esimerkiksi selvästi väkevämpi. Ruuna on tottunut juoksemaan lauantaitasolla, eikä viivalla ole kuin pari samalla tasolla kilpailevaa vastustajaa. Voitto voi silti vaatia laatusuorituksen. 4 Everlasting Boogie avasi viimeksi Ojanperän tallista ja laukkasi ensimmäisessä kurvissa pitkäksi. Ruunalla ajettiin taustalla maaliin saakka, ja se ylitti maalilinjan pitkällä askeleella ja virtavan näköisenä. Taulu ei paljoa lupaa, mutta voitto ei yllättäisi lainkaan.
1 Just Massive koki Porin välistartissa pieniä liikenneruuhkia, eikä näyttänyt maalin kohdalla väsyneeltä. Edellisen startin suoritus nosti ilmaan kysymysmerkkejä, mutta tuoreimman näytön perusteella ruuna jatkaa kunnossa. Kapasiteetti riittää A-kaksikon haastamiseen sopivalla selkäjuoksulla. 6 Peppe Roc avaa auton takaa tulisesti ja hakee hyviä kiriasemia, kuten viime startissa. Voitto vaatii nappionnistumisen, ja kolmen joukkoon sijoittuminen tuntuu paljon todennäköisemmältä. Bodenissa helpomman lähdön voittanut 10 Cover Prince taipui Rovaniemellä keulan rinnalta etupainotteisen vauhdinjaon jälkeen. Ruunaa ei parane tuomita täysin, mutta tämän lähdön voittaminen takarivistä vaatii joka tapauksessa huippusuorituksen.
Toto5-vihjesysteemit (18 / 144 riviä)
3 + 5,7,1 (6,2)
2 Jaqueline Sisu (10,5)
4,3,7 (1,9)
7,2 + 1,11 (8,12)
5,4,1 (6,10)
Troikka L7 (20 riviä)
2 – 10,5,11,3,4 – 10,5,11,3,4
Troikka L9 (20 riviä)
7 – 2,1,11,8,12 – 2,1,11,8,12
Troikka L10 (20 riviä)
5 – 4,1,6,10,11 – 4,1,6,10,11
[Vihjeet: Teemu Hyvönen]