Vihjeet 27.8.2021
26.8.2021
Lähtö 1 – A: 2,4 B: 6,5,3,1,7,8
2 Madonna voitti uran avauksensa Hankasalmella maalisuoran alun laukasta huolimatta. Härmässä vastus oli selvästi kovempi, eikä tamma pystynyt viimeisen takasuoran alun haparoinnin jälkeen kärkipäähän. 34-alkuinen aika riittää tässä porukassa pitkälle. 4 Normaali Noora johti Kajaanissa porukkaa kymmenien metrien erolla seuraavaan ja voitti viimeisen takasuoran pienestä laukasta huolimatta ylivoimaisesti. Tamma kohtaa nyt reilun kuukauden tauolta hieman vaativamman vastuksen. 6 Vakner meni viimeksi laukasta huolimatta ennätyksensä, mutta ei pysynyt kovavauhtisella päätöskierroksella parhaiden perässä. Tehtävä on nyt vastuksen puolesta sopivampi. A-kaksikon lyöminen vaatii silti viime kertaa kovempia vauhteja.
Lähtö 2 – A: 7 B: 12,2,10,6,11,9,8,4,5,3,1
7 A Kind of Magic S lopetti uran avauksessaan keulasta 14-vauhtia ja voitti todella vakuuttavaan tyyliin. Toiseen starttiin tuli tappio, kun 15-vauhtinen kiri ei riittänyt keulahevosen ohittamiseen. Ero kyllä pieneni maaliin saakka. Nelivuotias jatkaa isona suosikkina, vaikka vastassa on muitakin hyviä aloittelijoita. 12 Bone’s Royal juoksi Torniossa pääosin toisella ilman selkää ja kesti alle 17-vauhtisella päätöskierroksella hyvin kakkoseksi. Kaukosen kurassa ruuna juoksi johtopaikalla, sai matkalla painetta ja taipui maalisuoralla kärkiparin kyydistä. Jarmo Saarela ajanee takamatkan juoksuradalta heti kohti kärkeä. 2 Snowflake on parantanut otteitaan koko ajan ja nappasi viimeksi tätä tiukemmassa tehtävässä nelosrahat alle 19-ajalla. Jo samanlainen kunto voi riittää tässä porukassa totosijalle.
Lähtö 3 – A: 3 B: 2,5,1,4
3 Rommi Rohkee juoksi Kokkolassa keulahevosen takana ja otti viimeiselle takasuoralle tultaessa pientä kontaktia vetoapuunsa, mistä seurasi lyhyt laukka. Ori säilytti juoksupaikkansa, sai loppukurvissa vapaan kiriladun ja voitti oikein varmoin ottein. Oulun kolmossijaan päättyneessä startissa vastus oli parhaiden osalta tämänkertaista kovempi. Ehjällä suorituksella lähellä voittoa. 2 Vikun Arvo haastoi viimeksi voittajan, mutta ei päässyt maalisuoralla ohi. Teivon Kriterium-kokeessa maalisuoran laukka vei nelivuotiaalta varmalta näyttäneen kakkossijan. Suosikin lyöminen vaatii hieman lisää, mutta vähintään kakkossijaan on isot mahdollisuudet. 5 Sinisalama jäi taulun keskimmäisessä startissa virtavan näköisenä pussiin ja oli kahden seuraavan startin kirivaiheissa tasainen. Ruuna on parantanut koko ajan rutiinin kertyessä.
Lähtö 4, Toto5-1 – A: 5 B: 1,9,4,2,6,8,10,3,7,11,12
5 Chapitre Un otti viimeksi lyhyen lähtölaukan ja tippui takajoukkoihin. Ruuna ehti vielä lennokkaalla kirillä voittoon, kun karkuun päässyt vastustaja laukkasi päätössatasella. Edellinen voitto tuli täydellisellä keulahallinnalla. Suosikki avaa ravilla pysyessään kovaa ja olisi johtopaikalta tässä porukassa vaikea pideltävä. 1 Maize pystyy vastaamaan edellä mainitulle alussa, mutta toisaalta tarjolla voi olla nappijuoksu toisessa sisällä. Tamma pystyy tarkan reissun jälkeen terävään loppukiriin. Viime epäonnistumisen jälkeen tullut pieni tauko voi olla tehnyt pelkästään hyvää.
9 Let’s Go Legacy voitti Mikkelissä lyhyellä kirillä johtavan takaa ja jäi Teivossa samalla juoksulla pussiin. Tamman kunto riittää tässä porukassa pitkälle, vaikka se tuskin pääsee takarivistä yhtä hyviin asemiin kuin viime starteissa. 4 Artie B.Zet ei pystynyt Tornion startissa parhaalle tasolleen, ja Oulun kovatasoisessa porukassa 1200 metrin kiri katkesi loppukurviin. Ruuna pystyy tässä porukassa voittoon vaikka keulan rinnalta, jos kaikki on kohdallaan. 2 Tesslove kiri viimeksi 13-vauhtia maaliin ja oli positiivinen myös pariin edelliseen starttiin. Hyvä totosauma nappiasemista, voitto vaatisi lisää puristusta loppuun.
Lähtö 5, Toto5-2 – A: 11,13,16 B: 2,1,5,12,14,3,15,4,9,8,6,7,10
11 Pranko nousi viimeksi kierros juostuna kolmoskaistalle, eikä päässyt enää pudottamaan loppumatkasta sisemmäs. Ruuna puski 29-vauhtisen kirinsä hyvin perille saakka, mutta kaksi kovakirisempää tuli lopussa ulkokautta ohi. Tehtävä ei ole isossa lähdössä kahdelta takamatkalta helppo. 13 Aaton Yllätys ei aivan yltänyt Oulu Expressin finaaliin ja jatkaa nyt paljon kevyemmässä tehtävässä. Nelivuotiaalla on riittävät vauhdit tämän lähdön voittamiseen, mutta laukka on ollut jatkuvasti pinnassa.
Kontiolla vahvistuva 16 Markantti sai viimeksi kiritilat vasta maalisuoralla ja eteni päätösmetreiläl Prankon tuntumaan. Tamma meni ennätyksensä, jatkaa elämänsä kunnossa ja pystyy vetoapua saadessaan kirimään voittoon saakka 2 Jets Velho ei pystynyt nousemaan viimeksi puolimatkan laukan jälkeen kärkisijoille. Ruuna on vauhdeiltaan voittosummaansa edellä ja saa rattailleen huippukuskin. Parin kuukauden tauolta palaava 1 Vranssiina ei ollut viime startissa aivan edellisen suorituksen veroinen. Nyt luvassa on juoksupaikka keulassa tai kärjen tuntumassa. Tammassa on vielä paljon kehittymisen varaa.
Lähtö 6, Toto5-3 – A: 5 B: 11,4,6,1,8,10,9,3,12,7
Viime vuoden Ponsse Cup -voittaja 5 Flex to Wheels palaa puolen vuoden tauolta tositoimiin ja kohtaa normaalia helpomman vastuksen. Ruuna otti viime voittonsa johtopaikalta rutiinisuorituksella ja on nopeana avaajana tässä ykkössuosikki keulapaikalle. Tauko on aina pieni kysymysmerkki, mutta näin hyvällä hevosella tuskin lähdetään puolikuntoisena harrastelemaan.
11 Zola Soft otti kaksi voittoa keulasta hyvillä suorituksilla, muttei pystynyt viimeksi selkäjuoksulla parhaimpaansa. Tamma on ennenkin ollut toisten takaa kirivaiheessa nahkea, ja lähtöpaikka on siinä mielessä miinusta. Uusi kuski voi toisaalta piristää nopean hevosen menoa. Kapasiteetiltaan tamma on jopa suosikin tasolla. 4 Exploding Anna laukkasi viimeksi viimeisellä takasuoralla kesken kirin, lopetti ulkoratoja pitkin vahvasti ja antoi vahvan näytön kunnostaan. Edellisen startin suoritus pitkällä kirillä ja tasokkaammassa porukassa oli vielä hieman parempi. Vahva tamma ei mittaa matkaa, mutta ei saa hyvästä lähtöpaikastaan kummempaa hyötyä. 6 Enter Mayweather on mennyt neljä starttia putkeen ravia ja päässyt näyttämään todellista osaamistaan. Ruuna sai viimeksi sisäratajuoksun jälkeen myöhäiset kiritilat ja tuli maaliin vauhdilla sekä voimia tallella. Pitkä kiri ei ole tälle hevoselle ongelma, ja maksimivauhtiakin tuntuu löytyneen viime aikoina lisää.
Lähtö 7, Toto5-4, Troikka – A: 12,4,7 B: 2,3,5,1,11,8,9,10,6
12 Radetzky on niukka suosikki laadukkaasta vastuksesta ja heikoista lähtöasemista huolimatta. Viime kilpailussaan ruuna pääsi etenemään aikaisin keulaan, päästi suursuosikin jatkossa eteensä ja tipahti päätösmetreillä kolmanneksi. Ruunan rytminvaihtokyky ei vain riittänyt viimeisellä sadalla metrillä. Vahvuus on Radetzkyn paras ominaisuus, eikä sillä tarvitse jäädä pitkäksi aikaa kyttäilemään taustalle.
4 Whogonow oli pitkään poissa tolaltaan, mutta nyt alla on laukattomia ja muutenkin parempia suorituksia. Ruuna iski viime voittonsa johtavan takaa ja irtosi muista pitkällä askeleella kevyesti. Nyt nopealla avaajalla on hyvä sauma päästä keulaan, mutta on viivalla pari muutakin nopeaa avaajaa. 7 Scorzone voitti Ylivieskassa keulasta isolla marginaalilla ja ohitti viimeksi Radeztkyn päätösmetreillä, eikä ollut maalissa lainkaan väsynyt. Ruuna on noussut huippuiskuun ja saanee nopeudellaan seiskaradaltakin kelpo asemat. Keulaan pääseminen tuskin onnistuu. 2 Special Present jäi viimeksi täysin pussiin, eikä sijoitus kerro hevosen suorituksesta mitään. Kokkolan voitto tuli 12,5-vauhtisella kirillä tätä helpommassa seurassa. Lähtöpaikka on tasaiselle avaajalle paras mahdollinen.
Lähtö 8, Toto5-5 – A: 4,7,1 B: 6,11,8,5,3,2,9,10
4 Liimatan Väiski ei pystynyt toissa kerralla parhaalle tasolleen, mutta viime suoritus oli selvästi positiivisempi. Ruuna eteni kierros juostuna keulaan, sai jatkossa painetta maaliin asti ja hävisi voiton vain hevosenmitalla. Liimatan Väiski avaa auton takaa kovaa ja pystyy vetämään tätä porukkaa alusta loppuun. 7 Mustamani on Pekka Korven ajamana mielenkiintoinen. Tamma on juossut tällä kaudella pääosin tätä tasokkaammissa lähdöissä ja tehnyt kohtalaisia suorituksia. Mikkelin kakkossija tuli pääosin toista ilman vetoapua juosten, ja samanlainen meno riittäisi tässä varmasti korkealle.
1 Loisto-Veikko eteni viimeksi koko alkumatkan ulkoratoja pitkin, pääsi viimeisellä takasuoralla keulaan asti ja taipui loppua kohti ulkoa kirineille. Ruuna saa suorituksestaan hyvän arvosanan, ja nyt juoksu menee sisäradalta kevyempiä latuja pitkin. Kuskinvaihdos tuskin ainakaan haittaa. 6 Ämpäri paransi Seinäjoen startista Härmään merkittävästi ja oli pikkulaukasta huolimatta hyvä kakkonen. Tamma on ailahdellut aiemminkin. Parhaimmillaan ollessan Ämpäri on Teivaisen ajamana vakava voittajaehdokas. 11 Felisia teki Härmässä oman tasaisen suorituksen keskijoukoissa, kun keulahevonen lähtö muilta karkuun jo avauskierroksen aikana. Tamma oli kahteen edelliseen starttiin terävämpi ilman kenkiä.
Lähtö 9, Troikka – A: 3 B: 5,12,2,1,10,8,7,4,6,11,9
Keväällä voittoputken alkua rakentanut 3 Blaze Beluga ei pystynyt kesäkuun starteissa aivan samalle tasolle ja palaa nyt parin kuukauden tauolta. Tammassa on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia, ja odotettavissa on hyvä suoritus suoraan paussiltakin. Viime ryhmälähdössä eturivistä tuli pieni laukka lähtösuoralla, mutta muuten nelivuotias on suorittanut varmasti. 5 Rocy Stars laukkasi viimeksi kovavauhtisella maililla puolimatkan jälkeen, eikä näyttänyt ennen askelvirhettään menestyjältä. Kahden edellisen startin veroinen meno riittäisi tässä porukassa korkealle.
12 M.T.Neutron palasi viimeksi kuukauden tauolta ja kiri kolmannesta ulkoa lujaa maaliin. Ruuna on ollut aina viivalle päästessään hyvä, paitsi taulun keskimmäisessä startissa, jolloin huonon suorituksen syyksi paljastui piilevä flunssatauti. Hevonen riittää kyllä, mutta tuurejakin tarvitaan. 2 Count Cocktail meni kokeessa tasaisella tahdilla 18,5 läpi ja vaikutti ihan lupaavalta kahden vuoden tauon jälkeen. Hevosella on paljon vauhteja voittosummaan nähden, mutta starttailu on jäänyt valitettavan vähäiseksi.
Lähtö 10 – A: 3,1 B: 5,9,11,8,10,4,2,12,7,6
3 Knows Mana kohtaa aiempaa sopivamman näköisen vastuksen ja on Teivaisen kuskaamana suosikki keulaan sekä voittoon. Tamma ei riittänyt viimeksi Oulu Expressin karsinnassa parempaan, mikä oli lähdön taso huomioituna odotettua. Edellisessä startissa viivalla oli tätä porukkaa vastaavia hevosia, ja tamma eteni kolmannesta ulkoa 800 metrin kirillä kakkoseksi. 1 Westside Lord eteni Vieremällä sujuvalla juoksulla kakkoseksi. Edelliset kaksi voittoa tulivat tätä helpommista lähdöistä. Kuukauden tauko ja uran ensimmäinen autolähtö vaikeuttavat arviointia, mutta onnistuessaan ruuna pystyy voittamaan, 5 Rockabye Baby on tehnyt kesällä plusmerkkistä jälkeä Nuorten Sarjoissa ja Tammasarjoissa. Viimeksi tamma sai johtopaikalla painetta ja sinnitteli maalisuoralla sitkeästi kakkoseksi.
Toto5-vihjesysteemit (45 / 360 riviä)
5 Chapitre Un (1,9)
11,13,16 + 2,15,12 (14,3)
5 + 11,4,6 (1,8)
12,4,7 (2,3)
4,7,1,6,11 (8,5)
Troikka L7 (20 riviä)
12 – 4,7,2,3,5 – 4,7,2,3,5
Troikka L9 (20 riviä)
2 – 5,12,2,1,10 – 5,12,2,1,10
[Vihjeet: Teemu Hyvönen]