Vihjeet 22.5.2021

21.5.2021


Lähtö 1 – A: 6 B: 4,3,5,2,1,10,12,9 C: 11,7,8

Viime startissa uransa toisen tappion kokenut 6 Justin Web jatkaa suurena suosikkina. Ruuna ei pystynyt nousemaan Kuopiossa kolmannesta ulkoa voittotaistoon, kun matkavauhti oli vastaan ja edessä kolmoskaistalla kirinyt hevonen taipui jo loppukurviin mentäessä. Edellisissä voitoissa hevoselle jäi paljon varaa. Lähtönopeus ei taida riittää eturivin nopeimmille, mutta suosikki voi päästä etenemään suosiolla keulaan. 4 R.R. Sam’s Joy pomppasi Ylivieskassa lähtölaukalle ja teki jatkossa porukan perältä kelpo suorituksen ulkokautta. Ruuna ei pystynyt lopussa parhaiden vauhtiin, mutta suoritti muutaman ohituksen. Edellisen voiton ruuna otti keulasta sopivalla matkavauhdilla. Nyt sillä on paikka päästä parhaille paikoille heti kiihdytyksessä.

Torniossa keulasta tätä hieman helpomman tehtävän hoidellut 3 No Elle Gran on nopea myös auton takaa. Tamma menetti Rovaniemellä johtopaikan kierros jäljellä vastustajan yllätysiskun seurauksena, mutta se tuskin ratkaisi voittoa. Hyvä totosauma keulasta tai kärjen takaa. 5 Herman Star on tehnyt riskiä työtä jo pitkään ja ansaitsee pikkuhiljaa palata voittokantaan. Ruuna ei voinut viimeksi pitkällä kirillä No Elle Granille mitään, mutta pääsee nyt matkaan samalta viivalta. 2 Unplugged Face sai edetä viime startissaan sujuvasti ja piti kakkoseksi. Tamma jatkaa ennätyskunnossa ja pystyy tässäkin tehtävässä kolmen joukkoon.

Lähtö 2 – A: 3 B: 7,11,5,6,1,4 C: 2,10,8,9
Jalkavamman vuoksi viime kauden kokonaan missannut 3 Ropertto palaa kilparadoille ja avaa uransa Antti Ojanperän tallissa. Ori meni kaksi vuotta sitten täyden matkan 33-vauhtia läpi parastaan yrittämättä ja ikäluokkavarsan elkeillä. Koelähdössä Ropertto juoksi yksin, tuli voimissaan maaliin ja pystyy parantamaan tarvittaessa ajallisesti paljon. Keulavoitolta näyttää, vaikka viivalla on pari viime starteissa hyvin kulkenutta haastajaa.

Niistä 7 Rommi Rohkee teki Kaustisella Nuorten Sarjassa oikein lupaavan suorituksen. Kolme hevosta erottuivat kovassa vauhdissa muista, ja ori punnersi 27-lopetuksessa kakkoseksi. Ori teki aiemmissa kilpailuissa hyvää työtä laukkojen hidastamana. 11 Vilberth kiri Vermossa maalisuoran ulkokautta ihan hyvin, mutta maksimivauhti ei näyttänyt riittävän kärkihevosille. Seinäjoen voitto tuli ylivoimaisella suorituksella, ja Ylivieskassa ori jäi kaikki voimat tallella pussiin. Tero Lahtisen ajokki ohittaa kirikierroksella useimmat. 5 Vilinän Varma menee koko ajan eteenpäin, mutta kohtaa tässä kolme aiempaa kovempaa. Ruuna piti viimeksi Torniossa asemansa kakkossijalla maaliin asti voimatta voittajalle mitään.


Lähtö 3 – A: 7,6 B: 5,4,3,2,1,8

7 Ivan B.R. saa suosikin paineet ylisarjasta ja seiskaradasta huolimatta. Ori juoksi Vermossa toisella ilman vetoapua ja kaatoi maalisuoralla keulahevosen, mutta yksi ulkoa kovaa kirinyt tuli selityksittä ohi. Vastus oli tämänkertaista kovempi ja hevosen suoritus loistava. Killerillä viisivuotias eteni keulaan, sai kirikierroksella kovaa painetta ja torjui ainoan uhkaajansa vakuuttavalla tyylillä. Keulaan ei ole tässä tehtävässä asiaa ilman eturivin nopeimpien suostumusta, mutta ori pystyy voittamaan kaikilta juoksupaikoilta.

6 Leader Brodde ei saanut Vermossa täyttä kirisaumaa juostuaan toista rataa pitkin porukan puolivälissä. Ruuna eteni maalisuoralla kovatasoisessa porukassa kärjen tuntumaan. Kaustisen lähtö oli avoin Kavioliiga-osakilpailu, ja Leader Brodde kiri ulkokautta kovaa maaliin, kun löysi vapaat väylät sisäradan syövereistä. Ruuna jatkaa viime sijoituksiaan parempana, eikä jää tässä pienessä lähdössä liian kauas kärjestä. 5 Orlando Knick matkasi Kuopiossa keulahevosen takana, nousi loppukurvissa ulkokautta vapaalle ja eteni takaisin kakkossijalle. Edellinen voitto tuli johtojuoksulla maltillisen matkavauhdin jälkeen. Keulojen saaminen voi olla tässä liian vaikeaa, kun sisäpuolelta avaa nopea 4 Roberto Diver. Sen viime sijaluku ei kerro täyttä totuutta suorituksesta. Ruuna taipui kivenkovassa porukassa maalisuoralla keulan takaa, mutta tuli samassa porukassa maaliin kuin kaikki muutkin osallistujat.

Lähtö 4 – A: 4,8,11,2,9 B: 3,10,1,6,7,12
4 Mas Dominant palasi Joensuussa pieneltä tauolta ja voitti keulasta varmoin ottein. Ruuna kulki kolmevuotiskaudella hienosti ja nappasi mm. Kymenlaakso-ajon kolmossijan. Viime vuosi olikin sitten vaikeampi, kun alle oli kertynyt yli 27 000 euron voittosumma ja lähdöt olivat kauttaaltaan kovempia. Nyt alla on hyvä suoritus, ja vastus näyttää nappisarjassa sopivalta. 8 Cover Prince spurttasi Vermossa keulahevosen takaa niukkaan voittoon. Edellinen startti oli Pilvenmäki Specialin finaali, jossa ruuna eteni ulkokautta kirimällä kolmanneksi. Viime kuntonäytöt ovat porukan parhaat, mutta kasirata vaikeuttaa tehtävää.

Kaksi kakkossijaa viime starteissaan juossut 11 Enigma Sisu hävisi molemmilla kerroilla samalle hevoselle. Torniossa tamma joutui tekemään enemmän töitä kirivaiheessa ja puristi lähemmäksi voittajaa. Hevonen ei pääse käyttämään takarivistä lähtönopeuttaan ja tarvitsee juoksunkulkuun hieman muiden apua. 2 Luna de Paris piti Jyväskylässä kolmannesta sisältä 11-lopetuksessa asemansa kolmantena. Tamma avasi edelliskerralla keulaan ja laukkasi juuri kun oli saamassa vetoavun eteensä. Kunto riittää viime kerran perusteella totoon, ja rivakka avaaja saanee hyvät kiriasemat.

Lähtö 5, Troikka – A: 5,9 B: 7,2,3,1,4,12 C: 10,8,11
5 Uncia ja 9 Gognap erottuvat, ja ensin mainittu saa eturivin lähtöpaikan vuoksi suosikin aseman, vaikka hevoselta ei olla vielä nähty mitään räjähtävää lähtönopeutta. Uncia eteni Pilvenmäki Specialissa aikaisin keulan rinnalle ja taipui maalisuoralla voittotaistosta, mutta piti sinnikkäästi neljänneksi. Karsinnassa vauhti oli kovaa alusta alkaen, ja ori teki toiselta ilman vetoapua loistosuorituksen. Gognap on juossut viime starteissaan keulassa ja joutuu nyt erilaisen tehtävän eteen. Ruuna palasi Vieremällä vajaan kahden kuukauden paussilta ja hallitsi lähtöä alusta loppuun vakuuttavasti.

7 Lush Life otti Joensuussa hallitun keulavoiton maililla ja kiri Ylivieskassa taustalta ulkokautta hyvin maaliin. Vastus tiukkenee kovimpien vastustajien osalta, eikä juoksun onnistuminen ole varmaa, vaikka ruuna osaa avata auton takaa lujaa. 2 Zulamit ja 3 Bugs Bunny Buzz ovat kulkeneet viime aikoina hyvin sekä kärryt perässä että ilman. Molemmilta löytyy lähtönopeutta, ja kaksikko saanee hyvät juoksut kärkiporukassa. Selkeät totosaumat molemmille, mutta A-kaksikon haastaminen vaatii vielä nähtyä parempaa menoa.

Lähtö 6, Toto75-1 – A: 16,12,11 B: 7,1,2,8,13,14,6,9,3,5,4,15,10
Vaikean näköinen tammavoltti aloittaa Toto75-pelin. Parhailla näytöillä varustetut hevoset lähtevät takamatkoilta ja voivat jäädä juoksunkulun armoille. 16 Bosses Lady saa kovan luokkansa turvin niukat suosikin paineet. Tamma paineli viimeksi Mikkelissä avauskierroksen johtopaikalla hieman päälle kymppiä, eikä jaksanut vastata maalisuoralla kahdelle uhkaajalle. Vastus on helpompi kuin pitkään aikaan, mutta luvassa on varmasti lisämetrejä ja liikenneruuhkia. 12 Anni Sue kiri Härmässä kolmannesta ulkoa hyvin maaliin, eikä sijoitus anna suorituksesta oikeaa kuvaa. Tamma parantaa ilman kenkiä ja pystyy ohittamaan pätkänopeudellaan yhden suoran aikana ison hevoslauman.

11 Ridgehead Laurette laukkasi Kuopiossa ensimmäiseen ja viimeiseen kaarteeseen. Lähtö uusittiin viisi kertaa, mikä tuskin auttoi hevosta tekemään ehjän suorituksen. Kunnossa ei liene tapahtunut muutosta huonompaan, mutta ravata täytyy. 7 Makeadreamcometrue ei pysynyt kovavauhtisessa Tammaderbyssä muiden mukana, mutta meni kuitenkin 15-alkuisen ajan, vaikka taipui hyvissä ajoin. Tamma kohtaa nyt paljon sopivamman vastuksen ja voi päästä startin onnistuessa hyviin asemiin. 1 Maize otti viimeksi yllättävän laukan, mutta teki edellisissä starteissa niin hyvää työtä, että voi pärjätä 75-tasollakin. Tamma paineli Seinäjoella mailin keulasta kovaa läpi ja hävisi niukasti selästä iskeneelle. Viime kauden voitoitta kilpaillut hevonen on sitkistynyt tämän kevään aikana paljon. 2 Kivarin Merengue pääsi Torniossa sujuvasti toiseen ulos ja oli maalisuoralla lopulta omaa luokkaansa. Tamma meni ennätyksensä suoraan pieneltä tauolta ja voi yltää nappijuoksulla totoon, vaikka vastus tiukkenee tuntuvasti.

Lähtö 7, Toto75-2 – A: 10,5,7 B: 9,12,2,6,3,1,11,4,8
10 Virin Urho laukkasi viime startissaan kaksi kertaa ja osoitti jatkossa rajun kapasiteettinsa kirimällä taustalta tuulispäänä viidenneksi. Ori antoi myös aiemmin vahvoja kuntonäyttöjä laukkojen jälkeen ja on 75-tasollakin ehjällä suorituksella kiinni voitossa. Takarivin paikka ei ole ongelma, vaan pikemminkin voi auttaa ravilla käynnistymisessä. Keskipitkä matka on pelkkää plussaa. Myös 5 Hipsun Poju on laukkaillut viime aikoina. Ori pomppasi Vieremällä laukalle maalisuoralle tultaessa ja spurttasi vielä kovaa maaliin. Antti Teivainen rattailla on erittäin mielenkiintoinen muutos. Hevonen ei ole vielä paljastanut täyttä kapasiteettiaan kilparadoilla.

7 Kruunun Prinssi on suorittanut edellisiä varmemmin ja saanee nopeudellaan kelvolliset asemat seiskaradaltakin. Ruuna kiri Kaustisella toisesta ulkoa maalisuoralla terävästi niukkaan voittoon ja jatkaa ennätyskunnossa. Vastus tiukkenee nyt hieman. 9 Helun Kuva juoksi samassa Kaustisen lähdössä neljännessä sisällä ja kiri ulkokautta positiivisesti maaliin, mutta kärkikolmikko oli jo ehtinyt karata. Tamma vaikuttaa nousuvireiseltä. 12 Kevinin Tähti eteni Ylivieskassa toisesta ulkoa kirivaiheessa keulan rinnalle ja ohi, mutta yksi ulkoa kirinyt tuikkasi päätösmetreillä edelle. Ruuna on edelleen kovin tasavauhtinen, ja vaikka juostava matka on selkeä etu, voi nopeuden puute kmuodostua näistä lähtökuopista ongelmaksi.

Lähtö 8, Toto75-3, Troikka – A: 7,13,12,6 B: 5,8,2,16,1,14,11,10,15,3 C: 4,9
Alkukilpailujen kärkinimet ovat vahvoilla myös finaalissa. 7 Love In Vain teki kaksi vakuuttavaa suoritusta ilman kenkiä ja oli lähellä voittaa molemmat alkukisat. Ruuna kiri kakkossijassaan tuulispäänä maaliin, vaikka painoi maalisuoralla selvästi sisäänpäin. Voitto tuli aktiivisemmalla taktiikalla, eikä hevosen täytynyt antaa kaikkeaan. Umeån 75-lähdössä ruuna joutui pakittelemaan alussa taustalle, eikä enää pystynyt kierroksen kirillä kärkipäähän. Kirikierros sujui hieman alle 14-vauhdilla, eikä kuudes sija kerro totuutta suorituksesta. 13 Twinquit voitti kaksi alkukilpailua ja oli yhdessä vauhdinjaon vuoksi aseeton kärkisijojen suhteen. Viimeisimmässä voitossaan Ville Pohjola yritti ruunalla alkumatkasta keulaan, jatkoi johtavan takana ja kiri

sieltä niukasti ykköseksi. Pitkät matkat sopivat tälle hevoselle parhaiten, eikä aiemman uran raviongelmista ole ollut vähään aikaan mitään merkkejä.

12 Samaras K.M.E. viimeisteli Rovaniemellä kirimällä 12,5-vauhtia selvään voittoon. Ruuna ei voinut Twinquitin tapaan edelliskerralla kärkihevosille mitään, kun joutui tekemään pitkän kirin kiihtyvässä vauhdissa. Edelliskerran voitossa vauhdinjako oli melko samanlainen, mutta ruuna pääsi aiemmin kärjen tuntumaan ja eteni maalisuoralla oikein varmaan voittoon. Sanna Sujalan suojatti ottaa välillä pieniä laukkoja, mutta on näytöiltään ja kapasiteetiltaan porukan eliittiä. 6 Father Christmas kadotti huhtikuun karsinnassa keulassa raviaan lopussa, eikä pystynyt vastaamaan ulkoa parhaiten kirineille. Santtu Raitala ei pyydellyt hevoselta ratkaisuhetkillä yhtään lisää. Alla on kuukauden mittainen latautumistauko, ja parhaimmillaan ollessaan ”Joulupukki” on erittäin riittävä hevonen tässäkin porukassa. 5 Ranch the Rock otti kaksi karsintakakkosta keulajuoksuilla ja ansaitsee tappiosta huolimatta pikkukehut. Vauhdinjako oli molemmilla kerroilla suosiollinen, mutta finaalissa mennään luultavasti kovempaa jo matkalla. 8 Exploding Anna on vauhtikestävä ja hieman epävarma tamma, jolle tasaisen reipas matkavauhti olisi plussaa. Viimeksi kärki lopetti 12-vauhtia, eikä ulkokautta ollut helppo edetä totomatsiin.

Lähtö 9, Toto75-4, Toto4-1 – A: 1 B: 5,11,6,7,3,14,10,13,9,8,4,2,16
1 Eräsmies on paalupaikalta lähellä koko matkan johtoa. Vermossa ori pääsi näppärästi toiseen ulos ja sai kuskiltaan loppukurvissa menoluvan, mutta sortui innokkuuttaan laukalle. Ori näytti ennen askelvirhettään varmalta voittajalta, lopetti taustalta vielä hyvin ja kellotti laukkaan palaneista kymmenistä metreistä huolimatta uudet ennätyslukemat. Taulun ykkössijat tulivat keulajuoksuilla ja tätä kevyemmissä porukoissa, mutta viime startin perusteella hevosen vauhdit riittävät 75-tasollakin aivan varmasti. Selkeää varma-ainesta vaikean näköiseen Toto75-peliin.

5 Suvimyrsky Ram eteni Rovaniemellä neljännestä ulkoa loppukurviin mentäessä kakkoseksi ja tavoitti voittajaa lopussa hieman. Oikein lupaava suoritus suoraan tauolta, ja nyt Antti Teivainen yrittää saada ruunasta enemmän vauhtia irti. 11 Koivikon Miisu jäi viimeksi totaalisen pussiin, eikä sijoitukseen kannata kiinnittää huomiota. Tamma teki aiemmissa starteissa uransa parasta työtä ja pääsee nyt matkaan valmiiksi toiselta radalta. Yksi monista totoehdokkaista suosikin takana. 6 Tutuks eteni Vermossa aikaisin kakkossijalle ja ohitti keulan karkulaisen kiripuolikkaalla. Vauhti oli kovaa alusta asti ja hevosen suoritus uran paras. Voltin neloselta ravia lähteminen ei ole varma asia. 7 Passin Liinu on saanut lisää sitkeyttä ja pärjännyt tätä helpommissa ympyröissä keulajuoksuilla. Tammalta löytyy roppakaupalla pätkänopeutta, mikä voi nostaa sen juoksun onnistuessa kärkimatsiin.

Lähtö 10, Toto75-5, Toto4-2, Troikka – A: 10 B: 13,11,14,4,3,12,7,6 C: 5,8,1,2,9
10 H.V. Tuuri yrittää karkuun kahden takamatkan kovanaamoilta ja voi hyvinkin onnistua. Oriin kaksi viimeisintä voittoa tulivat keulajuoksuilla, ja nopea avaaja voi päästä tässäkin aikaisin porukan vetäjäksi. Vermossa Iiikka Nurmonen kiristi johtopaikalla tahtia jo päätöskierroksen alussa ja lasketteli ilmavaan voittoon. Jos H.V. Tuuri pääsee nopeasti keulaan ja saa rauhoittaa tempoa hetkeksi aikaa, muuttuu avoimen sarjan hevosten tehtävä takajoukoista hyvin haastavaksi.

13 Jokivarren Kunkku on tehnyt hienon paluun avoimelle tasolle. Forssan voitto tuli keulasta maltillisen matkavauhdin jälkeen helppoon tyyliin. Kuopiossa ori ei pystynyt toisesta ulkoa ohittamaan kärkiparia, mutta meni kuitenkin 20-alkuisen ajan maililla toista rataa pitkin juosten. Nopeus riittää H.V. Tuuria vastaan, jos kirivaihe ei mene liian vaikeaksi. 11 Nyland teki Kuopiossa ilman kenkiä kanuunasuorituksen ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen. Ori osoitti kerralla olevansa riittävä hevonen Suomen avoimiin lähtöihin. Nyt mennään ennakkotietojen mukaan ilman etukenkiä. Viime kerran tason pitäessään Nyland on tässä vakava voittajaehdokas. 14 Joriini matkasi Forssassa toisella ilman selkää, eikä pysynyt maalisuoralla enää kärjen tahdissa, kun vauhti kiristyi äärimmilleen. Tasaisen reipas matkavauhti sopisi oriille paremmin. Hannu Hietanen ajanee aikaisin kohti kärkeä, jos vauhti pysyy rauhallisena koko avauskierroksen.

Lähtö 11, Toto75-6, Toto4-3 – A: 2,6 B: 1,9,3,8,7 C: 5,4
2 Mas Champ hakee parannusta viime vuoden Number Onen kolmossijalle. Ruuna oli maaliskuun Äimäraution startissa kipeä, eikä pystynyt lainkaan tasolleen, mutta tervehtymisen jälkeen meno on ollut hienoa katseltavaa. Vermossa Mas Champ juoksi reilun kierroksen toisella ilman selkää ja voitti kivenkovassa seurassa vakuuttavasti. Kuopion Kavioliiga GP:ssä ruuna matkasi porukan perällä ja ehti tulisella loppuvedollaan voittoon, vaikka matkavauhti oli pahasti vastaan. Nyt mennään pitkästä aikaa mailin matkalla, ja hevosen nykypäivän lähtönopeus on hämärän peitossa. Santtu Raitala ei ole satsannut tosissaan alkuun vähään aikaan. Siihen ei ole loistavan lähtöpaikan vuoksi välttämättä tarvetta tässäkään.

6 Run For Royalty on noussut Pekka Korven käsissä takaisin huipputasolleen. Ori voitti toissa starttinsa Porissa neljännestä ulkoa 10,5-vauhtisella kirillä, eikä joutunut laittamaan maalisuoralla kaikkea peliin. Vermossa edelle jäi vain Mas Champ, ja hevosen suoritus kaukaa parijonon perältä oli oikein hyvä. Pekka Korpi yrittänee alussa pahimman haastajansa etupuolelle ja jopa keulaan saakka. 1 Top of the World on tehnyt loistavaa työtä parissa viime startissa ilman kenkiä. Ruuna kiri Bodenissa sisäradalta terävästi maaliin ja voitti Torniossa johtavan ulkopuolelta ylivoimaisesti. Laivakankaan rata oli tuona päivänä nopeassa kunnossa, mutta voittoaikaan näytti jäävän vielä hieman varaa. Nopealla avaajalla saatetaan kokeilla rohkeasti keulasta, vaikka vastus onkin viime kertoja kovempi. 9 William Pine tarvitsee sisäradan apua etenkin kaarrejuoksussa, ja ruuna voi päästä nopean avaajan takaa jopa toiseen sisälle. Voitto vaatii kovaa matkavauhtia ja pientä onnea kirivaiheen juoksunkulkuun.

Lähtö 12, Toto75-7, Toto4-4, Troikka – A: 7,4,10 B: 8,2,5,9,3 C: 6,11,12
7 Thai Explosive ei pystynyt parantelemaan viimeksi kolmannen kautta juuri ollenkaan, ja edellisessä startissa tuloksena oli pussitus takajoukkoihin, kun Santtu Raitala kokeili edetä kirivaiheessa sisäkautta. Ruuna on tehnyt parhaat suorituksensa vapaalta radalta, ja nyt sillä on hyvä mahdollisuus iskeä heti auton takaa porukan vetäjäksi. Kenkien riisuminen auttaa ruunaa, mutta keulaan pääseminen olisi voiton kannalta paljon tärkeämpi asia. 4 Radetzky aloitti Suomeen palattuaan kahdella voitolla tätä helpommissa ympyröissä, ja nyt ruunan luokka punnitaan ylisarjassa. Voitot tulivat keulasta ja johtavan rinnalta, eikä kaikkea tarvinnut laittaa peliin.

10 Troopers eteni Ylivieskassa neljännestä ulkoa varmaan voittoon, vaikka matkavauhti oli takahevosia vastaan. Kuopiossa ruuna kulki toiselta ilman selkää kirikierroksen 12,5-vauhtia ja hävisi vain keulahevoselle. Antti Teivainen ajanee tässäkin aktiivisesti kohti paikkaa johtavan rinnalla, jos matkavauhti ei pysy muuten reippaana. 8 Armani Press on sijoittunut yli puolessa starteistaan totoon, ja sekaan mahtuu muutama 75-lähtökin. Ruuna viimeisteli voittamalla Torniossa toisesta ulkoa helposti. Juoksunkulku meni tuossa lähdössä putkeen, mutta hevosen loppukiri oli niin lennokas, että se olisi luultavasti voittanut kauempaakin. Kasirata on tällä tasolla iso haitta, vaikka Armani Press osaa avata auton takaa kovaa. 2 Electric Eye Am joutuu yhden poisjäännin myötä sisäradalle, mikä ei ole nopealle avaajalle kovin suuri ongelma. Mahdollinen laukka menee tosin herkästi pitkäksi. Voitokkaan ruunan nykykunnosta ei saatu Torniossa minkäänlaista kuvaa, kun se laukkasi pitkäksi jo ensimmäisessä kaarteessa.

Toto75-vihjesysteemit (288 / 1344 riviä)

16,12,11 + 7,1,2,8 (13,14)

10,5 + 7,9 (12,2)

7,13,12,6 (5,8)

1 Eräsmies (5,11)

10 H.V. Tuuri (13,11)

2,6,1 (9,3)

7,4,10,8 (2,5)

Troikka L5 (20 riviä)

5 – 9,7,2,3,1 – 9,7,2,3,1

Troikka L8 (20 riviä)

7 – 13,12,6,5,8 – 13,12,6,5,8

Troikka L10 (20 riviä)

10 – 13,11,14,4,3 – 13,11,14,4,3

Troikka L12 (20 riviä)

7 – 4,10,8,2,5 – 4,10,8,2,5

[Vihjeet: Teemu Hyvönen]